Tulevaa Klonkku-elokuvaa kehittelevät Taru sormusten herrasta-elokuvasarjan ja Hobitti ... Oman vaikeutensa Klonkun hahmon kuvaamiseen tuo se, että siihen tarvitaan liikekaappaus- ja ...
Vaikka sarjan tuotanto alkoi odotettua myöhemmin, sen odotetaan jatkuvan siitä huolimatta vuoden 2024 marraskuussa ...
Ei näytä sattumalta Puolustusvaliokunnan johtaja: Näin rajaa tarkistettiin Venäjän kanssa 2017 – tästä voi olla kyse nytkin ”Ilmiselvä eskalaatio Natoa vastaan” – Uusi Venäjän operaatio käynnissä, ...
HIFK:n uusi urheilujohtaja on selvillä, uutisoi Yle Urheilu. Sen tietojen mukaan helsinkiläisseuran urheilujohtajaksi on valittu Janne Pesonen. Aition tietojen mukaan HIFK:lla oli kaksi ehdokasta ...
Farmi Suomi-ohjelma saa jatkoa syksyllä. Tällä kertaa luvassa on erikoiskausi, joka kantaa nimeä Farmi Suomi: Revanssi. Nelonen Media tiedottaa, että ohjelmassa tullaan näkemään aikaisemmilta kausilta ...
HIFK:n uusi urheilujohtaja on selvillä. Yle Urheilun tietojen mukaan helsinkiläisseuran urheilujohtajan pestiin on valittu Janne Pesonen. Aition tietojen mukaan ehdokkaita HIFK:n uudeksi ...
Sosiaalidemokraattinen puoluelehti Viikko Pohjois-Karjala uudistuu ensi lokakuun alussa, kun lehden nimeksi tulee Itäsuomalainen ja sen levikkialuetta yritetään laajentaa Pohjois-Savoon. Luetuimmat ...
Lempivillan neuleita ja laadukkaita paikallisia pellavamekkoja saa jälleen ostettua Lieksasta, kun Kotilaisen talon pihassa sijainneesta Aittapuodista tuttu kauppias-käsityöläinen Tarja Lakio avasi ...
Kokoonpanon ulkopuolella on myös Patrik Puistola. Sen sijaan Pekka Jormakka palaa tositoimiin. Jormakka ottaa paikkansa nelosketjusta, josta taas Iiro Pakarinen nousee ykköseen Mikael Granlundin ja ...
62-vuotias Erkinharju soittaa yhä rumpuja neljässä kokoonpanossa. Elävistä rock-muusikoista Andy McCoyn patsas nousi puheenaiheeksi Pelkosenniemellä vuonna 2009. Juice Leskinen puolestaan on saanut ...
HIFK:n hallitus on valinnut Janne Pesosen, 42, uudeksi urheilujohtajakseen. Odotetusta valinnasta uutisoi Iltalehti. IL:n tietojen mukaan Pesonen esiteltiin seuran toimiston väelle keskiviikkona.