JVG:n tulkinta Kake Randelinin kappaleesta Pakko painaa pitkää päivää raikui Prahan areenan ämyreistä Suomen miesten ...
Suomi voitti Ruotsin 2–0 Linköpingissä pelatussa miesten jääkiekkomaaottelussa. Leijonille maalasivat Hannes Björninen ja Jesper Mattila, maalivahti Harri Säteri piti nollan 28 torjunnalla. Ottelu oli ...
Viisi ottelua, kaksi voittoa. Leijonien MM-turnaus on luisunut äkkiarvaamatta kuilun partaalle. Lauantaina Suomi taipui Kanadalla 3–5. Kun jäljellä on enää kaksi lohko-ottelua, jopa Suomen jääminen ...
Itävalta osoitti torstaina Leijonille, että tiistainen nousu viiden maalin takamatkalta tasoihin Kanadaa vastaan ei ollut sattumaa. Suomi meni ottelussa nopeasti kahden maalin johtoon, mutta ...
Tänään klo 11:30 (päivitetty klo 13:32) Päivän kiinnostavin peli Suomen taival jääkiekkoilun MM-kisoissa jatkuu torstaina Itävaltaa vastaan. Ottelun lähtökohdat poikkeavat hieman totutuista ...
Poikkeuksellisen jännitteiset Euroviisut tulevat päätökseensä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun kilpailun voittaja ...
Leijonien MM-turnaus alkoi tappiolla, kun tiukka perjantai-illan kamppailu päättyi isäntämaan Tshekin juhliin voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 1-0. Suomen maalivahti Harri Säteri oli ...