Suomalaisjuoksija Lotta Harala oli hirmuisessa iskussa lauantaina Espoossa. Pika-aituri Harala pinkoi melkoisen ajan ...
Englantilainen teini Marcus Skeet sai huhtikuun lopussa täyteen juoksu-urakkansa, jolla hän keräsi rahaa hyväntekeväisyyteen. Hän juoksi huhtikuussa joka päivä yhden mailin eli noin 1,6 kilometriä.
Pika-aituri Lotta Harala vaikuttaa olevansa elämänsä kunnossa. Viime kaudella omaa 100 metrin aitojen ennätystään aikaan 12,85 kohentanut Harala juoksi lauantaina kauden ensimmäisen kilpailunsa ...
Lotta Harala juoksi Espoon Leppävaarassa ajan 12,64. EM-kisoissa sillä voisi irrota mitali. Tuulta oli kuitenkin aavistuksen liikaa (+2,2 m/s), jotta tulos olisi tilastokelpoinen. Avaa kuvien katselu ...
Se oli pommi, lataa kangasalalainen yleisurheiluasiantuntija Lauri Hollo. Puhutaan Lotta Haralan 100 metrin aitojen ulkoratakauden avauksesta, jossa hän kellotti huippuajan 12,64. Espoossa lauantaina ...
julkaistu ke 22.5.2024 poistuu 19.7.2024 käynnistyskerrat 64 ...
Kaksi vuotta sitten maastohiihdon uransa lopettanut Therese Johaug voitti naisten sarjan Norjan Kirkenärissä juostulla puolimaratonilla. Johaug ei kuitenkaan yltänyt kesäkuisten EM-kisojen tulosrajaan ...
Uinnin Kiinan mestaruuskilpailuissa nähtiin jotain täysin uskomatonta. Vain 11-vuotias Yu Zidi sijoittui 400 metrin sekauinnissa hopealle. Entistäkin hurjempi oli nuoren tytön aika, sillä 11-vuotias ...
Portugalin MM-ralli jatkui huoltotauon jälkeen 14. erikoiskokeella. Hyundain Ott Tänak oli nopein. Vain reilut kahdeksan ...
Lahdessa hiekka pöllysi tiistaiaamuna kun arviolta 12 rusakkoa päätti ottaa toisistaan mittaa. Mainos (artikkeli jatkuu alla) Rusakoiden joukkotappelua todistanut ja tämän taltioinut lahtelainen Hanna ...